Kulttuuriala on eniten koronasta kärsinyt toimiala. Taiteen tekijät esiripun edessä ja takana ovat kärsineet ensin lainsäätäjien asettamista rajoituksista. Toinen aalto on lyönyt voimalla yleisön arastellessa osallistumista varsinkin suuriin tapahtumiin. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on vedonnut ihmisiin, jotta he jatkaisivat turvallista kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kuluttamista. Kulttuurialan lama on kuitenkin tosiasia.

Keväällä valtio tuki taiteen ja kulttuurialan toimijoita 79 miljoonalla eurolla ja tämän syksyn lisätalousarviossa vielä 30 miljoonalla eurolla; 7 miljoonaa euroa Taiken kautta apurahoina taiteilijoille ja tekijöille, 23 miljoonaa euroa VOS-toimijoille, tapahtumille ja vapaalle kentälle.

Tehdyt toimet ovat oikeasuuntaisia, mutta eivät millään pysty korvaamaan koronan aiheuttamia menetyksiä. Eikä valtio tai kunnat pysty omine rahkeineen pitämään mitään toimialaa poikkeusoloissa pystyssä. Enintään hieman pehmentämään laskua, jos sitäkään. Parasta elvytystä olisi yleisön paluu katsomoihin – rajoitusten puitteissa.

Kulttuurialaa kohdannut shokki on nostanut esille alan nykyiset lainalaisuudet. Valtaosa alalla työskentelevistä on tavanomaisten valtion turvaverkkojen ulkopuolella.

Väistämättä esille nousee ajatus siitä, että onko nykytilanteen taustalla luutunut ja vähättelevä asenne alaa kohtaan. Toivottavasti ei.

Vaikka tilanne tässä hetkessä näyttää joskus toivottomalta, on kulttuurialalla myös suuria mahdollisuuksia.

Kolmikko Kangasharju, Pakarinen ja Spolander pitivät puolustuspuheenvuoron talouskasvun puolesta Etlan julkaisemassa muistiossa. Ekonomistien mielestä ilmastokriisiin ei tule etsiä ratkaisuja talouskasvua rajoittamalla. Päinvastoin, talouskasvu tarjoaa ratkaisun ja resurssit päästöjen vähentämiseksi.

En ole herrojen kanssa erimieltä. Mutta laajentaisin näkökulmaa.

Ihmisen perustarpeet, kuten ruoka ja asuminen, eivät poistu mihinkään kuten ei luonnonvarojen rajallisuuskaan. Mikä tämän ristiriidan ratkaisuksi?

Kulutus on siirrettävä aineellisesta aineettomaan. Materiasta silmälle näkymättömään.

Kulttuuri voi olla tämän vuosituhannen käänteentekijä – jos me annamme siihen todellisen mahdollisuuden. Luovana voimana, suurena sosiaalisen pääoman luojana taide, kulttuuri ja toki myös urheilu voisivat olla uuden kestävän kasvun lähteenä.

Metsien maasta kasvaisi myös kulttuurin lähettiläs.

Mitä muutos vaatisi? Pieniä ja suuria tekoja.

Pieni, mutta vaikuttava teko olisi uusien kannustimien luominen luovista aloista nauttimiselle. Hyvinkin nopeasti voitaisiin laajentaa kotitalousvähennystä niin, että  kotijuhlissa esiintyvän taiteilijan palkka on jatkossa vähennyskelpoinen.

Suuri teko on ratkaisun löytäminen kulttuurialan  sosiaaliturvan parantamiseksi. Henkilökohtaisesti ajattelen, että yksinkertaisin ratkaisu olisi perustulo, mutta lähitulevaisuudessa tämä ei taida olla poliittista realisimia, ikävä kyllä. Toivottavasti siirrymme tätä kohti pidemmällä aikavälilä.

Sosiaaliturvan uudistamista pohtivan komitean tulee joka tapauksessa taiteen tekijöiden välistäputoajan aseman poistaminen yhdeksi tavoitteeksi onnistuneelle sosiaaliturvan uudistukselle.

Iso kasvun este koko toimialan kannalta on yksilökohtainen, kohtuuton riski oman toimeentulon osalta yksittäiselle taiteilijalle. Epäkohta on erityisen suuri uraansa vasta aloitteleville. Liian moni lupaava tekijä menetetään alan ankarien lainalaisuuksien vuoksi.

Suurin teko olisi henkisen ilmapiirin muuttaminen. Kulttuuri tulee nähdä investointina tulevaan ja yhteiseen hyvinvointiin.  

Vaikka valo ei tällä hetkellä tunnu loistavan kulttuurialalle, on sille olemassa kasvava tilaus – jos me niin päätämme. Pimeään pohjolaan kulttuurilla on potentaalia tarjota valoa ympäri vuoden ja olla yksi voimatekijä muutoksessa kohti kestävää kasvua ja paremmin voivaa yhteiskuntaa.