Sivistys on samaan aikaan jokaisen meidän oikeus, mutta ennen kaikkea se on elämän perusta. Kyse on Santeri Alkiota mukaillen koko elämän jatkuvasta ihmisyyden kehityksestä. Se on suurempi kokonaisuus kuin muodollinen koulutus tai tutkinto. Sivistys on ihmisen kasvamista täyteen mittaansa omaehtoisen itsensä kehittämisen kautta. Ihmisen on vietävä omalla toiminnallaan yhteiskuntaa eteenpäin ja oltava toisille ihmisille hyvä.

Yhdessä tekemistä ja yhdessä ihmisyhteisönä kasvamista ei voi liikaa korostaa keskeisenä osana sivistystä. Alkiolaiseen sivistyskäsitykseen kuuluu itsekasvatuksen periaate, jolloin ihminen itse muodostaa käsityksensä maailmasta ja ihmisyydestä. Se on parempi vaihtoehto kuin laumasieluisuus, eli massan mukana säntäily milloin minnekin – vailla omaa ajattelua. Tätä on nähtävillä varsinkin ilmastohysteriassa ja sen vastailmiössä. Olennaista on ratkaisut ja tulokset, ei oikeassa olemisen määrä.

Nykyinen somessa kupliva vastakkainasettelu ja kärjistäminen on sivistyksen rappiota, johon tulee vastata viemällä keskustelu perusasioihin: mitkä asiat ovat oikeasti meille suomalaisille ja muille tärkeitä ja välttämättömiä. Vastakkainasettelun ilmapiiri on seurausta yhteisöllisyyden rappeutumisesta. Koen, että keskustan pitää oman ”kuplan” muodostamisen sijaan viedä yhteisöllisyyden sanomaa eteenpäin.

Aiemmin historiassa Suomi oli maa, jossa melkein jokaiseen kotiin tuli sanomalehti – työläiskotiin työväenlehti ja maalaiskotiin keskustan lehti. Olennaisinta on, että näihin varsin pienituloisiin huusholleihin tilattiin lehti. Lehti luettiin ja siitä keskusteltiin. Lapset oppivat seuraamaan aikaansa, ja lisää lukemista saatiin kirjastosta, kunhan oli koulussa opittu lukemaan. Tämä oli sivistyksen tasa-arvoa.

Samanlaista tasa-arvoa tuo sähköinen tiedonvälitys, joka on paljon nopeampaa ja avarampaa kuin ennen. Koko maailman tieto kulkee taskussa. Se on upeaa, mutta se mahdollistaa myös sen, että poimitaan vain ne uutiset, jotka ovat itselle mieluisia. Nykyisin sanomalehteä ei enää tilata moneenkaan kotiin, varsinkaan yhteiskunnasta syrjäytyneisiin perheisiin. Jääminen vaille laadukasta tietoa ympäröivästä maailmasta on suurin uhka demokratiallemme. Koulun kautta pitää pystyä tuomaan sivistyksen tasa-arvoa myös niille lapsille, joiden kotona ei usuteta tiedon ja sivistyksen tielle.

Koulutus ja tutkinnot ovat yksilölle tärkeää ja välttämätöntä pääomaa: niitä ilman ei nykymaailmassa pärjää. Kaikkien perusoikeutena ne ovat luoneet tasa-arvoa yhteiskuntaan, kun opintielle on vähäisimmästäkin metsämökistä ja lähiöyksiöstä päässyt. Tämä koskettaa myös minua, jolla ei ilman hyvinvointiyhteiskunnan turvaa olisi koulutuksen hankkimiseen ollut varaa. Aivan yhtä tärkeitä ja keskustalle rakkaita sivistyksen kehtoja ovat olleet kansanopistot ja kansalaisopistot eli vapaa sivistystyö. Sillä on merkittävä sija sivistyksen tasa-arvonedistäjänä. Kaikilla meillä on mahdollisuus kehittää itseämme meitä kiinnostavilla osa-alueilla – työ- tai koulutustaustaan katsomatta.

Suomalainen opettaja on koulutusjärjestelmämme vahvuus. Se, että opettajan ammatti on ollut yhteiskunnassa haluttu ja arvostettu tehtävä, on osaltaan luonut perusopetuksemme menestystarinan. Peruskoulu on kuitenkin rikki. Ilman kunnollista lukutaitoa perusopetuksen oppimäärän läpäisevät pojat ja tytöt kertovat karua kieltänsä ongelmista. Olen usein miettinyt, mitä nykypäivän keskusta tekisi nyt, jos olisimme siirtymässä lapset ja nuoret kahteen kastiin jakavasta keskikoulu/kansalaiskoulu-järjestelmästä peruskouluun. Olisimmeko valmiita suureen yhteiskunnalliseen uudistukseen, joka luo tasa-arvoa ja mahdollistaa kaikkien osaamisen ja potentiaalin saamisen käyttöön yhteiseksi hyväksi? En ole siitä varma, mutta minä olisin ja minun keskustani olisi siihen valmis, vaikka ajat ovat taloudellisesti vaikeat.

***

Kirjoitus on vastaus Keskustan Sivistysseuran vuosikokouksen kannanottoon, joka haastoi puoluejohtoon pyrkivät avaamaan omaa ajatteluaan sivistyksestä.