Ihmisyydestä ja sen kasvusta
”Keskiössä on ihmisenä kasvaminen ja kehittyminen tasapainossa luonnon kanssa.”
Ihminen on poikkeuksellinen ihmisen potentiaalin – tekojen ja ajatusten mahdollisuuksien – vuoksi. Potentiaalin hyvään tai pahaan. En usko, että yksikään vauva syntyy tähän maailmaan pahantahtoisena. Nelson Mandelaa lainaten: jos ihminen oppii tuntemaan vihaa, oppii hän myös rakastamaan. Tämän lainauksen pariin ajauduin kun pohdin julkisen keskustelun tilaa: miten me puhumme toisillemme ja kohtaamme toisemme. Mitä yhteiskunnassa on tapahtunut kun tolkun ihmisetkin mieluummin repivät kuin rakentavat? Väitän, että meillä on laaja-alainen sivistyksen vajaus paitsi julkisessa keskustelussa myös syvemmällä yhteiskunnassa.
Toinen vajavaisuus liittyy ympäristöön – tai ehkä pikemminkin ihmisen suhteeseen luontoa kohtaan. Länsimaat ovat saavuttaneet aineellisen huippunsa – ja jo ylikin. Tästä kertoo se, että meidän elämämme ei ole enää tasapainossa luonnon kanssa. Lähijärvet rehevöityvät, lumiset talvet lyhenevät, mehiläiset vähenevät ja pikkulintujen laulu on hiljentynyt verrattuna aiempaan.
Olemme ajautuneet aineellisen rikkauden kautta henkiseen köyhyyteen ja olemme matkalla kohti luonnon konkurssia.
“Kun aineellinen yltäkylläisyys valtaa alaa on kysymys siitä, miten tämä jatkuva tarve kokea mielihyvää saadaan ohjattua uusiksi, kestävälle uralle.”
Kun aineellinen yltäkylläisyys valtaa alaa on kysymys siitä, miten tämä jatkuva tarve kokea mielihyvää saadaan ohjattua uusiksi, kestävälle uralle.
Jos uskoo ihmisen kykyyn kasvaa ja kehittyä, alkaa toivo huomiseen paistamaan hieman kirkkaammin. Itse kuulun ainakin tähän joukkoon. Ja jos ihminen kykenee oppimaan johonkin tiettyyn käyttäytymismalliin, kykenee hän myös oppimaan tästä pois.
Meidän on otettava uusi suunta.
Yhteiskunnallisen kehittämisen pohjaksi tulisi ottaa kolme asiaa:
Ensimmäisenä elämisen perusedellytysten turvaaminen. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi asuntoa, ruokaa ja työtä – kohtuullista toimentuloa jokaiselle ihmisille. Tähän sopinee myös sanapari “köyhän asia”.
Toisena pilarina jokaisen ihmisen turvallisuus ja keskinäinen yhdenvertaisuus. Jokaisen ihmisen arvon ja koskemattomuuden turvaaminen.
Kolmantena pilarina jatkuva tarve ihmisenä kasvamiselle ja kehittymiselle. Tämä vaatineekin sitten hieman enemmän avaamista.
“Kun elämän perusedellytykset on turvattu, määritellään uusiksi se yltäkylläisyys, arjen luksus, joka tällä hetkellä on ympäristön kannalta kestämätöntä ja ulkokuoreltaan ehkä kaunista, mutta sisäisesti onttoa.”
Ihmisellä on luontainen tarve kokea mielihyvää. Nykyisin meidät on markkinamekanismin myötä opetettu tyydyttämään tämä mielihyvän tarve omistamisella ja aineellisella rikkaudella. Tästä tavasta meidän on opeteltava pois.
Kun elämän perusedellytykset on turvattu, määritellään uusiksi se yltäkylläisyys, arjen luksus, joka tällä hetkellä on ympäristön kannalta kestämätöntä ja ulkokuoreltaan ehkä kaunista, mutta sisäisesti onttoa. Aineellisesta kohti aineetonta. Muutetaan ihmisten keskinäinen kilpailu ja jatkuva odotusten kasvattaminen jokaisen ihmisen omien mittarien mukaiseksi. Muutoksen vauhdin sijaan tärkeintä on muutoksen suunta. Pienin askelin kohti parempaa.
Nämä kolme asiaa voi hahmotella myös pyramidina, jotka rakentuvat toinen toistensa päälle:
- Elämän perusedellytykset
- Yhdenvertaisuus ja turvallisuus
- Ihmisenä kasvaminen ja kehittyminen
No mites sitten se luonto? Sen voi ajatella kehänä, joka kiertää koko kokonaisuuden ympäri ja hakee jatkuvasti ihmiskunnan kanssa tasapainoa.
Toinen tapa havainnollistaa tätä on piirtää näistä kolmesta pilarista kolme apilan lehteä; luonto on neljäs lehti. Näistä kokonaisena syntyy keskustalaisille tuttu ehyt, nelilehtinen apila.
Vielä tiivistetysti: vähemmän aineellisia turhakkeita – enemmän tunteja henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Uuden tiedon tuottamiseen, uusia taitoja, yhteisöllisyyttä ja kulttuuria.
“keskiössä on ihmisenä kasvaminen ja kehittyminen tasapainossa luonnon kanssa.”
Miten tätä kohti edetään? Ensimmäinen vaadittava muutos on ajattelutavassa: talouden sijasta keskelle asetetaan ihmisen ja luonnon hyvinvointi yhteiskunnallisen kestävyyden mittariksi.
Poliittisena toimenpiteenä selvä merkki olisi meidän lainsäädännöllisen pohjan mullistaminen: jo perustuslain ensimmäiseen pykälälään valtiosäännöstä tulisi lisätä ihmisen ja ihmisyyden jatkuva kehitys yhteiskunnallisen uudistamisen perustana.
Jatkossa ensimmäinen pykälä voisikin kuulua:
“Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa, jossa keskiössä on ihmisenä kasvaminen ja kehittyminen tasapainossa luonnon kanssa.”
Tätä voi halutessaan kutsua vaikka Alkio-pykäläksi.
Arttu Karila
Kirjoittaja on Keskustan Sivistysseuran puheenjohtaja.
